Heissan,

Suomen kamaralla jälleen, keskivaikeita/vaikeita PTSD –oireita havaittavissa. Mutta siitä ei tällä kertaa enempää. Paitsi, että kauhee ikävä kaikkia ihmisiä!!! Tuli kyllä taas solmittua sellaisia ystävyyssuhteita, että en ois ikinä uskonut. 2016 vuoden reissukalenteri täyttyykin sitten vaihtokavereitten luona vierailuista. Tämä postaus on ollut jo pitkään työn alla, eli seuraavaksi kerron syksyn kursseistani ja siinä sivussa joitain random kuvia. (Ei niitä tuoreimpia otoksia, koska mun kännykkä ja tietokone on sanonut keskinäisen y-työ- ja avunantosopimuksen irti, eli en ole voinut siirtää kahden viimeisen kuukauden kuvia vielä puhelimesta tietokoneelle). En plus, muokkasin ja lisäilin juttuja edeltävään "Kuulumisia"-postaukseen.

Psycho du travail, työ- ja organisaatiopsykologian peruskurssi: Kanditasoinen kurssi, jonka valitsin, koska en ole koskaan opiskellut yhtään kurssia TO-psykaa, ja ajattelin, että let’s give a chance, mutta OMG miten TYLSÄÄ ja selkeästi kanditason kurssi = helppoa ja niin teoriapainotteista = meinasin näivettyä kiinnostuksen puutteeseen! Kurssin opettaja oli pätevä ja erittäin sympaattinen, opetusmuodot olivat vaihtelevia ja tehokkaita (luentojen lisäksi joka tunnilla puolen tunnin mittainen aktiviteetti, jossa sovellettiin tunnilla opittuja asioita käytäntöön, opettaja kyseli paljon kysymyksiä ja haastoi keskustelemaan, katsottiin pieniä havainnollistavia videoklippejä..), sekä kurssin arvosana perustui fiksusti väli- ja lopputenttiin ja aktiviteetteihin osallistumisesta sai lisäpisteitä. Tentit olivat kinkkisiä monivalintatehtäviä, jotka oikeasti pakottivat perehtymään yksityiskohtaisesti koko koealueeseen (joka muuten oli Spectorin Introduction to the Industrial and Organizational Psychology). Alkutentistä sain hyvät reilut 80/100 pojoa, mutta lopputentistä vaivaiset 60/100 ja valitettavasti painokertoimet olivat lopputentin puolella, joten arvosana jäi aika säälittäväksi. No ei voi syyttää kuin itseään ja omaa mielikuvitustaan; mitä kaikkea tulikaan keksittyä oheistekemiseksi vältelläkseni tähän tenttiin lukua. Mutta tulipahan ainakin selkeäksi, että TO –psyka is not for me :D! Tiistai-aamujen luennoilla näyttäytyminen osoittautui haastavaksi etenkin loppusyksystä, mutta onnekseni tapasin siellä yhden parhaimmista vaihtokavereistani, ja näiden aamujen hohto löytyi kuumasta kupista Vanhouetten (Kanadalainen kahvilaketju) kahvia ja loistavista kaurakekseistä.

Troubles mentaux graves (TMG) eli vakavat mielenterveyden häiriöt: Mulla oli samanniminen kurssi myös Lyonissa, mutta kahta erilaisempaa kurssia saa hakea! Lyonissa mun psykan opintoja höysti erittäin vahva psykoanalyyttinen touch, täällä kaikki kurssit ovat olleet ”normaaleja”, eli hyvin samantyyppinen lähestymistapa kuin Helsingin yliopistolla. TMG käsitteli pääasiassa psykooseja ja skitsofreniaa, niiden etiologiaa, hoitoa, stigmatisaatiota jne. Lisäksi kurssilla sivuttiin muita mthäiriöitä kuten folie à deux, masennus, pakko-oireinen häiriö jne. Muut kurssilaiset olivat psykologian tohtorikoulutettavia, eli vähintään psykan kandin käyneitä (Kanadassa tohtorikoulutukseen voi päästä suoraan kandin jälkeen, jos on hikke ja omistaa hyvän CV:n. Psykan tohtorikoulutus ei ole pelkästään tutkimuksesta kiinnostuneille, niin kuin Suomessa, vaan se on edellytys sille, että voi työskennellä kliinisenä psykologina. PhD sisältää tutkimuksen lisäksi työharjoittelua sekä maisteri- ja tohtoritason psykan kursseja, ja kestää kuusi vuotta. Eli aivan eri juttu kuin Suomessa.). Kurssilla perehdyttiin kolmen hengen ryhmissä esimerkiksi 1) johonkin psykoosin uudehkoon tai lupaavaan hoitomuotoon 2) kehitettiin uusi interventio 3) tehtiin kirjallisuuskatsaus jonkin vakavan mielenterveyden häiriön etiologiasta. Tästä piti kirjoittaa 30 sivuinen raportti ja pitää 45 minuutin esitelmä. Meidän ryhmä valitsi vaihtoehdon nro 1 eli teimme tieteellisen kriittisen raportin eräästä uudesta psykoosi-interventiosta. Ryhmätyön lisäksi ei ollut enää tenttiä, mikä musta oli reilua raportin laajuuden huomioon ottaen. Proffa on käsittäkseeni ihan alan kärkinimiä, ja se näkyi opetuksessa. Katsottiin kliinisiä tapauscaseja videolta, keskusteltiin, tehtiin SCID-haastatteluita (Semistructured Clinical Interview for DSM-IV Disorders) ja kävipä meille luennoimassa/kertomassa sairaushistoriansa myös kokemusasiantuntija. WOW, nyt on korkeat odotukset psykan AK II- kursseja kohtaan :)

Mun lempparikurssi oli supersiististä TMG –kurssista huolimatta Vanhuuden neuropsykologia. Rakkauteni tähän kurssiin kulminoitui ihanaan opettajaan. Hän oli alusta saakka niin ymmärtäväinen ja auttavainen mun kielitaidon (tai taidottomuuden hehheh) suhteen ja lupasi, että ekan tentin jälkeen voidaan käydä jokainen tenttivastaus yhdessä läpi (yht. 60 kpl), jotta varmasti ei jää kiinni siitä, että en ymmärtänyt kysymystä ja sain luvan tehdä esitelmäni englanniksi. En käyttänyt kumpaakaan mahdollisuutta hyväkseni, koska ranskan kielitaitonihan on niin loistava, mutta open lämminhenkinen ja kannustava asenne sai mut aina odottamaan näitä luentoja. Käytiin läpi kaikki vanhuuden perus Alzheimerit ja muut muistisairaudet, sen lisäksi puhuttiin vanhuuteen liittyvästä stigmatisaatiosta ja stereotypioista, muistin toiminnasta ja tietysti siitä miten tämä kaikki näkyy aivoissa. Kurssimateriaalina oli pelkästään tuoreita neuropsykan artikkeleita ja luentokalvot ja omat muistiinpanot. Suoritukseen kuului alku- ja lopputentti. Alkutentissä oli 60 monivalintakysymystä ja lopputentissä muistaakseni 20, joiden lisäksi kaksi tapauscaseä, joista piti kirjoittaa eräänlaiset lausunnot/diagnoosit. Lisäksi jokainen piti 25 minuutin esitelmän opettajan valikoimasta neuropsykan artikkelista. Kurssilla katteltiin tapauscaseja, keskusteltiin, pidettiin esitelmiä.. Huomasin eilen, että olin saanut kurssiarvosanaksi reilu 90/100, mikä vastaa Suomessa vitosta!!!! Woop woop!

Psykan kurssien lisäksi mulla oli ranskan puhekurssi, joka oli kevyesti paras koskaan käymäni ranskan kurssi. Miinuksena kurssin ajankohta: klo 19-21h30 maanantai ja keskiviikko iltoina, mutta päivän väsymys näkyi usein hysteriana ja leppoisena tunnelmana. Suomessa Kielikeskuksessa kursseista ei saa arvosanoja, mikä on tavallaan sääli edistyneemmille kielenopiskelijoille. Tällä kurssilla oli noin joka toinen tunti jokin arvioita työ: Arvottiin keskustelun aiheet ja nauhoitettiin pareittain dialogi, josta meidät pisteytettiin ääntämisen, kieliopin, sujuvuuden, sanaston yms. perusteella. Koko kurssin ajan meillä oli läksynä kirjata viikoittain 20 uutta oppimaamme sanaa/ilmausta ja raapustaa niistä vihkoon lauseita. En ole koskaan oppinut niin paljon uusia sanoja näin lyhyessä ajassa, pitääpä jatkaa traditiota Suomessakin tai pelata Duolingoa.

UdeMssa tieteen ja etenkin opetuksen taso on mun näkökulmasta korkealla. Kokemukseni mukaan Helsingissä hyödynnetään valitettavan vähän muita oppimisen muotoja kuin luentoja, niin oli todella virkistävää ja hyödyllistä nähdä miten muualla.

Bisous!

<3: Niina