Tänään ois ollu illalla ainaki kolmet paardit, mutta meiksi päätti loppujen lopuksi jäädä himaan nauttimaan kulhollisesta riisiä ja fiilistelemään tän päiväistä laskureissua Alpeille! Uskon, että tää on huomisen läksypinon ja viimeaikoina kertyneiden univelkojen kannalta nappivalinta. Mutta, asiaan, en ole siis koskaan lasketellut Suomen ullkopuolella, ja etukäteen kuumottelin vähän mitä tarkoittaa laskea esim. punaista rinnettä Alpeilla vs. Suomessa, kun olin kuullut vähän juttua, että jyrkkyys saattaa olla toista luokkaa. Suomessa oon joitain kertoja laskenut jopa jäisiä mustia rinteitä, mutta sanotaanko vaikka näin, että alas kyllä tulen, mutta sitä ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua kauniiksi/tyylikkääksi lasketteluksi, se on enempi selviytymistaistelua.

 

 

Sovittelemassa laskukamoja Part-Dieun jumalaisen hyvässä ostoskeskuksessa!

 

 

 

 

Oltiin siis Les 7 Laux Prapoutelilla, jossa on kuulemma Alppien helpoimpia rinteitä (onneks!). Reissu oli meidän yliopiston vaihtariyhdistyksen Alter Egon järkkäämä (kiitos heille, meillä on ollu vaikka mitä muutakin kivaa ohjelmaa!), ja vaihtareita lähti yhden bussilastillisen verran. Lähtö oli jo 6.30 (iu!!) Lyonin keskustasta ja perille päästiin 9.15 maissa. Reissun hinnaksi tuli vain 23 euroa, joka sisälsi n. kolmen tunnin bussikuljetuksen edestakaisin ja hissilipun! Kamat piti vuokrata itse. Päädyin vuokraamaan paikanpäältä kypärän, sukset ja monot à 22,90 e (sis. kamojen vakuutus ja toimistomaksu, varasin siis etukäteen netissä). Ei ihan tällä hinnalla lähde Suomessa tai monesti muuallakaan. Toisaalta mulla tuli tohon päälle yht. 50 e arvosta lasketteluhousut, hanskat ja lasit (joista jälkimmäisistä oon ihan innoissani, sikamageet peilit<3), mutta aion ottaa kaikki ne mukaan Suomeen, kun omasta takaa ei ole muita kamoja kuin housut, ja nekin taitaa olla jääny jo pieneksi. Laskettelutakkina toimi ihan siedettävästi mun normi pitkä musta toppatakki, koska sen vetskarin sai alhaalta kätevästi auki, niin, että jaloille jää tilaa liikkua. Kovasti kyllä kaipasin kunnon laskutakin kainalontuuletusaukkoja :D. Jätin kuitenkin laskettelutakin suosiolla himaan, koska tiesin, että lasken tämän puolen vuoden aikana vain kerran tai pari, ja pakattavaa oli muutenkin ihan liikaa.

 

 

 

 

Prapoutel ja "lastenrinne".

 

 

 

Luulisin, että jopa noin puolet meidän bussilastillisesta lähti reissulle mukaan vain kävelemään. He trekkasivat kuulemma noin 7 km reitin päivän aikana. Mukana oli lisäksi paljon ensi- tai tokakertalaisia laskijoita. Meidän viisihenkisessä laskuporukassa mä olin tokaksi vahvin laskija, joka kertoo huomattavan paljon meidän yleisestä tasosta.. Eka tunti-puoltoista vietettiin “lasten” mäessä, jossa yritettiin opettaa ensikertaa suksilla olevaa kaveria laskemaan. Huomasin, että musta ei oo ehkä liikunnanohjaajaksi (ainakaan muille kuin luonnonlahjakkuuksille), koska soitin jo tunnin päästä meidän köörin parhaimmalle laskijalle (joka huiteli itsekseen jo punaisissa rinteissä), että en kestä enää, pelasta mut pahasta! Lähdettiin sitten kokeilemaan millaisia ovat Alppien punaiset rinteet. Oon tottunut laskemaan Suomessa, useimmiten vielä tosi kylmällä ja liukkaalla kelillä, joten esitin asiantuntevan arvion siitä, että Prapoutelin rinteet vaikuttavat olevan vähän huonossa kunnossa. Välitöntä asiantuntevaa palautetta tuli, että itse asiassa, ne olivat ihan täydellisessä kunnossa. Mulle oli vaan outoo, että rinteen päällä oli niin “paljon” lunta. Kun ekoista punaisista selvittiin, lähdettiin katsomaan miten huipulla (2400 m) tuulee. Eli tuolihissillä niin ylös kuin vain punaisia rinteitä pitkin pääsi. No ei tuullut, mutta maisemat on kyllä huikeat!! Hoin vaan koko ajan kuinka ihmeellistä on, että ekat rinteet alkaa täällä siitä korkeudesta mikä on tyyliin Suomessa tunturin huippu. Korvat oli ihan lukossa ja mulle tuli jo hississä huono olo. Rinnettä alas tullessa piti pitää paljon taukoja, kun oli ihme tärinä päällä vaikka olin syönyt hyvin jne.. Olo parani koko ajan mitä alemmas laskettiin, joten ehkä herkkistelin vaan ilmanpainetta. Meillä kesti tunti nousta ja laskea huipulta alas, koska osa matkasta oli puolisen metriä syvää “puuteria” (ei oikea puuterilunta, koska kuulemma oikea puuteri on koskematonta, mutta en tiedä miten muuten sitä kuvailisin), eikä itsellä mitään kokemusta, miten sitä lasketaan. Pari kertaa pyllähdin maahan, mutta se oli pelkästään hauskaa, koska oli paljon pehmeää lunta ja kärsivällinen opettaja mukana :D<3. Myös muut tuntemattomat laskijat olivat ihanan ystävällisiä, ja pysähtyivät varta vasten noukkimaan mun sukset ja auttamaan mut takaisin ylös.

 

 

 

Vuoden aikaan nähden oli kuulemma ihan hyvin lunta.

 

 

 

 

 

Ilmeistä päätellen taitaa vähän kutkuttaa olla Alpeilla!

 

 

 

Tähän väliin täytyy sanoa, että yllätyin kuinka paljon huonoja laskijoita siellä oli!! Mä oon ittekkin ihan zero mitä tulee tyyliin yms., mutta osaan sentään jarruttaa ja olla törmäämättä muihin!! Toki tuolla käy varmasti määrällisesti huomattavasti enemmän ihmisiä päivässä kuin laskettelukeskuksissa, joissa oon aiemmin laskenut, niin kaikenlaisia mahtuu joukkoon. Mutta jatketaan “puuterista”. Pääsi vähän enemmän kuin muutama ärräpää sitä lasketellessa ja huusin halleluujaa, kun “puuterin” jälkeen häämötti ensimmäinen aurattu rinne. Reidet sai kyllä hyvästi hapoille! Em. laskun jälkeen tarkoituksena oli laskea piiitkä vihreä-sininen reitti, mutta kun päästiin ylös ekalla hissillä, huomattiin, että vuorten huiput olivat ihan sumussa. Kokeneempi kaveri tiesi kertoa, että sumupilvet on ihan hemmetinmoinen vitsaus Alpeilla, ja ettei sinne kannata lähteä leikkimään hengellään. Parissa sekunnissa voi tulla sellainen sumu, ettei nää omien suksiensa kärkiä. Etenkin kapeammilla rinteillä se tarkoittaa käytännössä sitä, että saatat laskea vahingossa vuoren jyrkänteeltä alas, ja sehän on sitten siinä. Not for us, päätettiin, ja oli pakko laskea taas punainen rinne alas, vaikka alkoi vähän väsyttää ja rinteet oli nyt (oikeesti!!) semihuonossa kunnossa, koska oltiin jo aika lähellä sulkemisaikaa. Yksi meistä ei ehdottomasti uskaltanut laskea punaista rinnettä alas, ja mentiin kysymään hänelle vaihtoehtoista reittiä, mikä tarkoitti kävelyä takaisin ylös ja sieltä hissin ottamista alas. Ehdittiin lopussa laskea kuitenkin yksi lyhyempi vihreä rinne, joka oli mulle ainakin ihan saakelin pitkä verrattuna Suomen rinteisiin!! Ja ihanan rento punaisten jälkeen. Täytyy sanoa, että en pystynyt oikein nauttimaan niistä punaisista, koska oon sen verta teknisesti heikko ja hidas laskemaan, että ainakin Alpeilla vihreet rinteet (TOIM. HUOM.: siniset rinteet, meni rinteiden "arvojärjestys" sekaisin) ovat mun juttu, vaikka Suomessa muistaakseni tykkään punaisista (viime laskettelukerrasta on useampi vuosi aikaa..).

 

 

 

 

Eka punainen rinne edessä!

 

 

 

Taas pidetty Suomen lippua korkealla: Ainoastaan suomitytöt meni huipulle asti! (siis meidän pikkuporukasta, ei me siellä sentään ihan ainoita oltu :D) 

 

 

Bussi takaisin Lyoniin lähti 16.30, mutta meidän porukasta puuttui kaksi mun kaveria. Retken järjestäjä soitti heille (en voinut itse soittaa, kun tänään mulla tapahtui puhelinnumeron siirto toiseen sim-korttiin klo 15-19 välillä, jos kiinnostaa), ja selvisi, että he olivat eksyneet, juuri siihen samaiseen sumuun, joka me niin viisaina vältettiin. Bussin oli pakko noudattaa aikataulua, ja niinpä ei auttanut kuin jättää mun kaverit sinne kuin nallit kalliolle. Tarina kertoo, että heillä kesti tunti laskeutua alas sumun peittämää vihreää rinnettä, jonka jälkeen he matkustivat bussilla Grenobleen ja junalla Lyoniin. Vähän kalliimpi ja mutkikkaampi takastulomatka siis. Onneksi kaikki sujui hyvin, mua ihan jäätää sisuksissa vaan ajatellakin sitä sumua. Hyi. Siis kannattaa seurata säätiedotuksia ja kuunnella kokeneempia laskijoita, olisin varmaan itsekin hölmöyksissäni noussut sinne ylös sumusta huolimatta (koska monet muutkin), jos ei olisi ollut kullanarvoista neuvonantajaa käden ulottuvilla.

 

 

Summa summarum: Ihan huippu päivä!! Ja mikä parasta, siinä oli vähän seikkailun aineksia :D. Sitten ihan näin kukkaruukkumaisen sulavasti muutama arkinen vegaaniasia! Confluencen Caffrefourin (eli supermarketin) valikoima on vegaanin ja luomuhipin kannalta kyllä erittäin kiitettävä ja kiinnostava. Kuten kuvasta näkyy, erilaisia kasvimaitoja on ihan mieletön valikoima, en viime kerralla edes huomannut, että siellä myydään myös mun lempparia, ihan tavallista maustamatonta kauramaitoa, jee! Tofuakin on kolmea laatua: Kahta maustamatonta ja yhtä yrttitofun makuista, mutta olen ostanut vaan sitä halvinta maustamatonta, ofc. Tofu (ainakin se mitä raaskin ostaa) on vähän erilaista kuin Suomessa myytävä Alpron tai Jalotofun valmisteet. Täällä se on kuivempaa ja “muruisempaa” rakenteeltaan ja pahemman makuista :D. Oon saanut kyllä tehtyä siitä tosi hyvää, kun vähän maustaa. Voisin ensi kerralla, jos muistan, laittaa reseptin siitä, miten maustan ja “valmistan” tofua. Kaverit ovat pyytäneet multa sitä jo aiemmin, ja oon itsekin siihen niin tyytyväinen, että ilosanomaa on mukava levittää eteenpäin.

 

 

Luomu-kasvimaitovalikoima!!

 

Ja kaikennäköistä muutakin luomuhärpäkettä löytyy. PS. Täällä kaurahiutaleet on kuulemma vain eläinten rehua! Mikä loukkaus suomalaiselle kaurapuurolle!

 

 

Oon koittanut turvata proteiinin saannin juomalla lähes joka päivä kaurahiutaleisiin ja veteen sekoitetun soijaproteiinijuoman. Muuten täällä ruokavalio on aika hiilari- ja rasvapainotteinen, koska tulee syötyä niin paljon ulkona (italialaisissa) ravintoloissa. Kotona Suomessa juon tollaisia litkuja vaan salitreenin jälkeen, koska en tykkää erityisemmin lisäravinteiden mauista ja ylipäätään syön mieluummin vähemmän prosessoitua ruokaa. Täällä en ole keksinyt oikein muutakaan keinoa, ja onneksi ainoa soijaproteiinivalmiste, joka täältä löytyi, on tosi hyvän makuinen ollakseen vaan proteiinijauhetta!

 

 

 

 

Eipä mulla muuta, tosi hyvää kuuluu tänne, kun pääsee tekemään ja kokemaan siistejä juttuja hyvien tyyppien kanssa!!

 

Hyvää yötä, bonne nuit :)

<3 Niina

 

PS. Loppuun pakollinen random-kuva, enjoy!

 

Esimerkki rakennustyylistä Lyonissa.