Joo, incroyable, se on päivän sana! Mulla piti olla koulua 16h-19h45, 16h-17h45 kielikurssi vaihto-opiskelijoille ja klo 18h-19h45 psykan kurssi aiheena vanhuus (vieillissement), mutta KUMMANKAAN kurssin opettaja ei ilmestynyt paikalle eivätkä sihteerit voineet auttaa, koska heillä ei ollut proffien puhelinnumeroita. Incroyable! Matkustin siis kampukselle jo klo 12h (tarttuu näköjään tää ranskalainen kellonaikojen merkitsemistapa), koska oltiin sovittu treffit kaverin kanssa kanttiiniin. Kävi kuitenkin niin, että söin lopulta yksin ja ihmeissään, koska tämä kaveri joutui tekemään oharit eikä saanut mua kiinni puhelimella kertoakseen, että feidaa mut. Lisäksi kävin etsimässä kummankin luennon luentosalit jo etukäteen ja vaihtamassa muutaman sanan psykan laitoksen sihteerin kanssa. Lopun aikaa kertailin ranskan kielioppia kielikurssin pääsykoetta varten. No kursseja ei siis ollut, joten koko päivä 12h eteenpäin meni tavallaan hukkaan. Toisaalta tuli kerrattua kielioppia, joka on ollut jo pitkään missiona, tutustuin lisää kampukseen ja juttelin taas monen uuden ihmisen kanssa. Ei mua harmita, vähän vaan turhauttaa, ja pakko myöntää, että aloin oikeastaan salaa toivomaan, että psykan kurssi olisi myös peruttu, koska väsyttää ihan sikana, ja päässä on vähän sellainen flunssainen raskas olo.

 

 

IMG_3803.jpg

Bronin kampuksen kartta.

 

Yliopiston ruokalassa vaikutti olevan vaan kolme jokapäiväistä vaihtoehtoa: pizza, täytetty patonki/panini ja salaatti. Ei tietoakaan Helsingin Unicafen hulppeista kunnon ruokalajeista, lisäkesalaateista tai ruokajuomista. Otin pizzan, koska en tajunnut ensin, että vaihtoehtona on myös salaatti, jonka olisi helposti saanut myös vegaanisena. Myöhemmin ostin vielä täytetyn patongin, koska luulin, että olen kotona syömässä vasta 21h30 maissa, ja salaatit olivat loppu. Täytetty patonki nimeltä “Camembert” oli todellakin juuri sitä mitä sanottiin, eli juustoa ja patonkia ilman mitään rehuja, levitettä tms. Hassua. Tosi hyväähän se on, kun täällä pelkkä patonkikin on niin täydellisen rapeaa ja maukasta, mutta suomalaisittain tuntuu vähän oudolta, että tollaista noin blankkoa “ateriaa” edes myydään. Ja iik, päätettiin just et lähetään talvilomalla Italiaan!!! Toscana, j’arrive! Tässä samalla varaillaan lentoja Italiaan (vaan 35-50e, hulluu/incroyable!!) ja junaa Marseillesiin, ja kirjoittelen siinä ohessa tätä. Ekaks kirjoitan kurssivalinnoista ja muista koulujutuista ja sit vihdoin treenaamisesta ja vegaaniruuasta!

 

 

 

IMG_3811.jpg

 

 

Ruokalan valikoima.

 

IMG_3812.jpg

Bronin kampuksen ruokalassa venailemassa tuntien alkua. Ja Nivanka Sutiseen voi aina luottaa :)

 

IMG_3801.jpg

Päivän ykkösateria.

 

Tässä kevätlukukauden aikataulu:

 

6.1.15 ti: maksullinen (138e) kaksi viikkoa ja 20 tuntia kestävä  PRUNE-kurssi vaihtareille alkoi klo 8h30. Ei pakollinen, mutta erittäin suositeltava imo, saa heti kavereita, joiden kanssa voi yhdessä ihmetellä Lyonia ja setviä kaikkia paperihommia. Muutenkin on suositeltavaa saapua vähintään viikkoa ennen ensimmäistä infotilaisuutta, ja minäkin kannustan siihen, koska on tosiaan paljon hoidettavaa ja uusi kaupunki, jossa kestää aikansa ennen kuin oppii liikkumaan paikasta toiseen. Tai löytää asunnon, jos ei ole etukäteen löytänyt!

 

12.1.15 ma: ensimmäinen pakollinen tapaaminen ja infotilaisuus yliopistolla, kesto n. 2h. Tiukkaa infosettiä, ei mitään tervetuliaisseremonioita (ehkä syksyisin on, kun tulee vielä enemmän opiskelijoita?).

 

13.1.15 ti: toinen infotilaisuus pienemmissä ryhmissä, mahdollisuus kysellä enemmän.

 

17.1.15 la: yliopiston vaihtariyhdistyksen Alter Egon järkkäämä Lyon-kierros.

 

19.1.15 ma: kurssit alkavat.

 

6.2.15 pe: opintosuunnitelman palautus, tähän asti saa vapaasti kokeilla kaikkia kursseja.

 

14.2.-22.2.15: TALVILOMA<3

 

11.4.-19.4.15: KEVÄTLOMA<3 (incroyable, hei mitä nää lomat oikeen on :DD, koulu alkaa vasta tammikuun puolivälissä, loppuu toukokuussa ja KAKS viikkoo lomaa, r u kiddin’ me?!).

 

11.5.-21.5.15: loppukokeet.

 

21.5.15 -> KESÄLOMA <3!!!

 

Kesäkuussa uusintatentit, mut osa vaihtareista lähtee pois ennen niitä. Mä palaan Suomeen vasta 30.6.15!


 

Saan täällä valita ihan mitä vaan kursseja KAIKILTA aloilta maisteri 1 -tasolle saakka, ja maisteri 2 -taso on siis korkein taso. Vaikka toi on superhyvä tarjous, niin ei mua jotenki nappaa ottaa mitään muuta kuin psykaa ja ranskaa täällä. Psykan kurssit on niin mielenkiintoisen kuuloisia, ja en kuitenkaan halua käyttää koko aikaa opiskeluun, niin muut kurssit saa jäädä. Täällä on pakko tehdä 5 opintopistettä per kuukausi, jotta saa apurahat ja muistaakseni myös Kelan tukia varten. Voi olla, että Kela katsoo vain vuoden kokonaismäärää, en oo ihan varma, mutta ite aattelin tehdä 2-3 kielikurssia ja 2-3 psykankurssia (yht. 5 kurssia = 25 op), riippuu kuinka kiinnostavilta ja työläiltä ne vaikuttaa. Lisäksi otan varmaan jonkun liikuntakurssin, joista täällä on ihan huikee valikoima!! Aika monet menee harmi vaan päällekkäin luentojen kanssa, mutta suunnitelmissa on kokeilla ainakin lentistä, sirkustaidetta, voimistelua ja tanssia. Kuntosalille pääsee käymään myös itsenäisesti 20e hintaan, mutta aukioloajat on tosi oudot. Liikuntakursseista saa myös opintopisteitä, jotka on apurahan kannalta hyväksyttäviä, mutta en usko, että millään alalla niitä saa varsinaisesti hyväksiluettua edes mihkään valinnaisiin opintoihin. En aio edes yrittää, koska on helppo löytää paljon (liikaa!) kiinnostavia kursseja muutenkin.

 

 

IMG_3808.jpg

Tässä jotain terveyspsykan kursseja: mm. kehitysvammaisuudesta ja vanhuudesta, näitä ei oo Helsingin yliopistossa saatavilla, cool.

 

Survival Kitissä, joka saatiin ekassa infossa (ja joka on ladattavissa/katsottavissa etukäteen myös Lyon 2 nettisivuilta, suosittelen!) sanotaan, että kursseille pitää ilmoittautua kunkin laitoksen sihteereille. Ei pidä paikkaansa. Älä tietenkään usko mua, mutta jokainen sihteeri ja neuvonantaja on sanonut että “eheei, ei oo meidän hommia, ei oo mahdollista ilmoittautua etukäteen”. Sen sijaan pitää vaan mennä ensimmäiselle tunnille/luennolle ja kysyä proffalta onko ok, että osallistuu kurssille tai sitten, kielikurssien tapauksessa, usein on ilmeisesti tasokoe, jonka mukaan proffa valitsee kurssille osallistujat. Tämän prosedyyrin jälkeen pitää pyytää allekirjoitus em. opintosuunnitelmaan ja se pitää vielä palauttaa ennen 6.2.15 johkin toimistoon. Ja jos hakuvaiheen opintosuunnitelmaan on tullut paljon muutoksia, on suositeltavaa lähettää uusi opintosuunnitelma kotiyliopistolle hyväksyttäväksi. Musta on oikeastaan näin kivampi, että voi vaan mennä luennoille ja ilmoittaa itsensä siellä, kun toinen vaihtoehto on ravata kummankin kampuksen kaikki sihteerin kopit läpi, ja se jos mikä vie aikaa!!! Kurssitarjonta on psykan osalta ollut esillä jo pitkään, samoin vaihtareille tarkoitetut erikoiskurssit, mutta alasta riippuen, voi olla että netistä ei vielä viikkoakaan ennen kurssien alkua löydy mitään aikatauluja tai infoa. Lyon 2 sivuilta Accueil>International>Étudiant international>Venir en programme d'échange>Descriptifs de cours et emplois du temps löytyy kurssien aikataulut, kun klikkaa oikeanpuoleista linkkiä. Vaihtareille suunnatut kurssit (esim. kieli - ja kulttuurikurssit) löytyvät seuraavasti: Accueil>Formation>Licences>Enseignements d'Ouverture. Aikatauluihin ei ole välttämättä luottamista, mutta infotilaisuudessa kerrottiin, jos kurssitietoihin oli tullut muutoksia. Lyon 2:ssä on kahdenlaisia kursseja (vissinkin joka alalla), CM ja TD. CM tarkoittaa isoja massaluentoja, joilla voi helposti olla vaikka 200 ihmistä ja TD noin 50 henkilön ryhmäopetusta, joka on käytännönläheisempää. Ranskalainen tyyli on se, että proffa puhuu edessä ja puheesta pitää napata muistiinpanot. Takuuvarmasti oon ihan lirissä ekoilla luennoilla, ja PRUNE-kurssin proffan tärkein ohje meille olikin, että tutustukaa mahdollisimman pian ranskalaisiin opiskelijoihin, että he voivat lainata/tulostaa muistiinpanot teille. Saa nähä miten menee, kerron sit kun on ajankohtaista.

 

IMG_3813.jpg

Hahmottelin, mitä kaikkia kursseja ja sporttijuttuja kokeilen tällä viikolla.

 

IMG_3679.jpg

Onneks ei tarttenu jäljittää näitä sihteereitä.. Toimistojen aukioloajatkin vaihtelee niin kerran tein ihan turhan reissun.

 

Alors, niinkun monet tietää oon Suomessa treenaillu salilla jo useamman vuoden ajan tavoitteellisesti, en tod. mikään fitnesskisa tms. mielessä, mutta omaksi iloksi, terveydeksi ja hyödyksi. En pidä ajatuksesta, että kävin salilla vaan vähän heiluttelemassa painoja sen kummemmin suunnittelematta tai tavoittelematta mitään. Itseasiassa salilla käyminen on niin kaukana luovasta urheilusta/liikunnasta kuten tanssista, jota rakastan, että se on musta välillä vähän tylsää. Jotta homma pysyisi tarpeeksi mielenkiintoisena, niin on pakko asettaa joitain tavoitteita. Siksi tälläinen pohjustus tähän väliin, että mun tärkein salitavoite täällä Ranskanmaalla on, etten kadottaisi kaikkea lihasta tän puolen vuoden aikana. Tavoitteen kannalta oleellisinta on runsas proteiininsaanti, etenki jos ei muuten syö/treenaa erityisen paljon. Niin, tässä yritin vaan selittää miksi alkupäivinä kohkasin proteiini- ja energiavajeesta, ja miksi tilasin tokana iltana neljän juuston enkä neljän rucolalehden pizzan ravintolassa, kun en ollut syönyt juuri mitään muuta samana päivänä, enkä löytänyt vielä tofua tai proteiinijauheita mistään. Nyt oon löytäny ihan tavallisista marketeista kaiken mun perusravinnon vegaanisena, mutta ravintoloissa oon tilannu vaan juustoannoksia, koska vaihtoehtona on salaatinlehdet :(. En halua kuihtua tän puolen vuoden aikana olemattomiin ja hankaloittaa sosiaalista (ja ylipäätään) elämääni täällä, niin oon päättäny, että ravintoloissa syön kasvista ja kotona vegaaniruokaa. Kouluun pyrin tekemään evääksi vegaanisen jättisalaatin, koska kanttiinin valikoima on mitä kerroin. Jotkut on kysynyt, että onko nyt ihanaa syödä juustoja, ja reilu vuosi sitten olisin vastannut että “JOOO!!”, mutta nyt vastaus on “ei oo/ihan ok/harmittaa”. Mun makuaisti on muuttunut parin vuoden aikana sen verran, että epävegaaniset jutut maistuu musta usein liian rasvaisilta tai täyteläisiltä, vaikka on toki olemassa vegaanisia “kermoja”, “juustoja” yms., mutta niiden maku on paljon kevyempi. Ravintoloissa kasvisvaihtoehdon saaminen ei ole tuottanut ongelmia, vaikkakin yhdessä paikoissa koostin annokseni alkupaloista ja lisukkeista, mistä on tuli yllättävän hyvä kombo, ja esim. italialaisissa nyt aina saa kasvispizzaa ja -pastaa. Niin sain jopa kerran tofua, kun käytiin autenttisessa kinkkimestassa syömässä. Lyonin erikoisherkkuihin, kuten sisälmyksiin ja erilaisiin lihoihin en aio koskea.

 

 

IMG_3712.jpg

Safkoja: jättisalaatti, tofua ja riisiä.

 

IMG_3710.jpg

Keittiö on oikein toimiva: neljä levyä, kaksi allasta ja mikro, plus iso ruokapöytä. Ostin ihanan bambuleikkuulaudan, jonka otan mukaan kotiin!

 

Salille oon kerennyt vasta yhden kerran eli silloin viime torstaina. Tällä viikolla aika menee luultavasti kokeillessa kaikkia uusia lajeja yliopistoliikunnassa, mutta koitan pitää kiinni vähintään kerran viikossa salitreenistä, mieluiten kaksi kertaa. Täällä residenssillä on sali, joka maksaa 25e vuodessa! Hintalaatusuhde on tavallaan aika kohdillaan, koska sali oli aika likainen, painoja ja laitteita vähänlaisesti, sekä aukioloajat ovat ihan uskomattomat (incroyable, encore!!). Tossa alla olevassa kuvassa näkyykin, että sali on kiinni su ja ma ja muina päivinä auki vaan pari hassua tuntia :D. Toisaalta tykkään käydä just tohon aikaa salilla, mutta vapaapäivinä olisi kiva voida mennä vaikka aamusta tekee treeni pois alta. Eikä siinä vielä kaikki! Esim. kaheksan kilon semipikkukäsipainot on kasattu levypainoista, joten ne näyttää ihan sika isoilta ja on tosi hankalia käyttää, ja kaikki tangot on varmaan puolet kevyempiä kuin perus 20 kg Suomessa, joten oli aluksi vaikea arvioida paljon pitää lastata. No ei siinä mitään, mutta huomasin, että levypainojen kiristykset käsipainoissa on ihan löysällä, ja olin menossa huomauttamaan siitä, mutta mut pysäytettiin vaan ja sanottiin että: “Se on normaalia. Kaikki painot tällä salilla on tollasia. Sun pitää olla vaan vähän varovainen”. ÖÖÖH a) se ei oo normaalia, jos jonkun pää tai varpaat murskaantuu levypainon alle b) varovainen, öööööö miten mä voin estää/ennakoida et jos jotain tollasta tapahtuu ja c) mitähän vakuutus tykkää... No, kun etsimällä etin niin löysin muutamia suht turvallisia käsipainoja. Vaarallisten lentelevien levypainojen lisäksi salilla on ainakin yksi rikkinäinen kyykkyräkki. Tangon pidikkeet ovat pysyvästi jumiutuneet eri tasoille, mutta porukka lastaa silti räkkiin painoja ihan huoletta. Minä en siihen koske, joku päivä rämähtää ihan varmasti alas, kun toisella puolella ei ole edes mitään varmistuspulttia tms. Muuten salilla oli tosi hyvä meininki, salin “pitäjä” oli siellä hengaamassa ja treenaamassa kavereittensa kanssa, samoin hänen pikkutyttönsä. Sain ilmaiseksi kokeilla ekan kerran ja ostan tällä viikolla sen vuosikortin, koska toi on niin lähellä ja kätevä.

 

IMG_3591.jpg

Salin aukioloajat à la francais :D

 

Nyt alkaa olla lento- ja junavaraukset taputeltu, joten voisin siirtyä syömään iltapalaa. Niin ja hei, jos tätä blogia lukee joku, joka harkitsee Lyonia vaihtokohteena ja haluaisi tarkemmin kysellä jotain, niin saa ottaa yhteyttä, laita vaikka kommentteihin oma sähköpostiosoite tms., niin koitan auttaa! Lopussa vielä kuvia Parc Tête d'Orista.

 

À tout à l’heure!

 

<3: Niina

 
 

IMG_3778.jpg

 

 

IMG_3784.jpg

:(

 

IMG_3777.jpg

 

 

IMG_3787.jpg

Vohveleita!!!